Avoin kutsu ideointitilaisuuteen ma 26.9.2016 klo 10

13.9.2016

Oulun kaupunki ja Oulun Jätehuolto Oy etsivät yhteistyökumppaneita ideoimaan konkreettista hanketta biojätteen kierrätysasteen nostamiseksi. Hankkeelle on mahdollisuus saada tukirahaa ympäristöministeriöstä.

Kutsumme yritysten edustajia ja asukkaita ideoimaan avoimeen tapaamiseen maanantaina 26.9.2016 klo 10–12 Oulun kaupungin pääkirjaston Pakkalan saliin.

Tilaisuudessa mietitään yhdessä keinoja biojätteen kierrätysasteen nostamiseksi potentiaalisten yhteiskumppanien synergiaedut ja kannattavuus huomioiden. Ideoinnin pohjalta laaditaan hankesuunnitelma, jolla osallistutaan yhdessä ympäristöministeriön kierrätystä edistävien kokeilujen ideahakuun. Hankkeen tavoitteena on edistää kierrätystä lisääviä toimia käytännön tasolla ja rohkeille kokeiluille on luvassa tukirahaa. Mikäli et pääse paikalle, voit jättää ideasi sähköisesti alla olevan linkin kautta.

Tilaisuuden ja keskustelujen vetäjänä toimii Janne Hietaniemi Solved Oy:stä. Mukana keskusteluissa ovat myös Oulun kaupungin ja Oulun Jätehuollon edustajat.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Kutsua saa jakaa.

Tule mukaan tekemään Oulun alueesta Suomen edistynein biojätteen hyödyntämisessä!

Ilona Suppanen                                     Markku Illikainen
palvelupäällikkö                                    toimitusjohtaja
Oulun kaupunki                                    Oulun Jätehuolto Oy

Tausta:

Oulun seudulla biojätettä on kerätty vuodesta 1995 lähtien. Vuonna 2015 valmistui biojätteen mädätyslaitos, jonka avulla biojätteestä valmistetaan sekä energiana hyödynnettävää biokaasua että ravinnekäyttöön soveltuvaa lannoitetta. Hallitusohjelman, jäteasetuksen ja valtakunnallisen jätesuunnitelman mukaan kierrätystavoite yhdyskuntajätteelle vuoden 2016 loppuun on 50 prosenttia. Tällä hetkellä Oulun alueella kierrätysaste on noin 40 prosenttia.

Lisätietoa on saatavilla alla olevista linkeistä:

Lisätietoja ympäristöministeriön kierrätystä edistävien kokeilujen tukirahoituksesta (linkki ympäristöministeriön sivuille)

Uusi valmisteilla oleva valtakunnallinen jätesuunnitelma (linkki valtion ympäristöhallinnon sivuille)

Tästä voit jättää ideasi sähköisesti (linkki idealomakkeelle)

Lisätietoa tilaisuudesta:

Janne Jääskä, projektisuunnittelija, Oulun Jätehuolto Oy
janne.jaaska@kiertokaari.fi
p. 040 637 1687

Ilmoittaudu tilaisuuteen:

Sähköinen lomake